Pages

lauantai 28. tammikuuta 2012

Sytomyssyjä valmistunut






Ja lisää on tulossa, vielä on aikaa Ystävänpäivään.





perjantai 20. tammikuuta 2012

Salainen Neule Ystävä kevät 2012




Lähdin ensimmäisen kerran mukaan tähän. Eilen ilmoittauduin viime tipassa, onneksi pääsin mukaan.


torstai 19. tammikuuta 2012

Huovutusta välillä






Pirtinkehräämön hahtuvalangasta puikoilla kahdeksan, kuvissa on päällä mallina jo valmis huovutettu lapanen ja villasukka ohuesta langasta.





Huovutus on tehty kirjopesuohjelmalla 40 astetta ja yksi iso kylpypyyhe mukana pesussa, normaali pyykinpesuaine.

Lapaset ovat ihan ok. Peukku näyttää kuvassa kovin suurelta.

Tossuista tuli vähän liian suuret, mutta kyllä ihan käyttökelpoiset. ;)

Kunhan muistan kenen blogissa ohje tossuihin on, niin laitan linkin sinne. Nyt just ei tule mieleen...

Tilasin lisää hahtuvalankaa ja kokeilut jatkuvat. Tossuun voisi yrittää kutoa vähän korkeampaa vartta, vähän niin kuin huovutetut sukat.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Revontuli- ja Petuniahuivit







Revontuli-huivi on tehty vironvillasta 8/2 viitosen puikoilla.






Tässä jo aikaisemmin kuvissa ollut Petunia-huivi tyttäreni esittelemänä.

Kuvat on otettu salaman kanssa, joten värit vääristyvät valitettavasti.


maanantai 16. tammikuuta 2012

Sytomyssyjä Ystävänpäiväksi


Lähdin mukaan tähän kampanjaan, koska asia on todella hyvä.
Klikkaamalla kuvaa saat tietoa kampanjasta.

Nyt kaikki mukaan neulomaan tai virkkaamaan myssyjä!



Ensimmäinen myssy on jo melkein tehty.
Kuvia laitan kun on vähän myöhemmin.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Petunia huivi


Tässä on ensimmäinen huivin pingotuksessa styroxlevyn päällä. Pingotuksen tein yhdessä tyttäreni kanssa. Huivi oli huuhteluainevedessä reilusti yli puoli tuntia. Ihanan pehmeältä tuntuu nyt, kun huivi on kuivunut. Lankana on vironvillaa 6/2, väri Sateenkaari. Kuva on otettu salaman kanssa, värit ovat aika lailla oikeat.




Nyt on on tulossa Annis-huivi vironvillasta 8/2, väri beige-valkoinen-vaaleanpunainen. Siitä sitten myöhemmin lisää, kun huivia on tehty vähän enemmän. Nyt ei ole vielä, kun aloitussilmukat, 363, puikolla.




Tässä on halpa leikkikalu meidän kissoille. Pahvilaatikko kaupasta ja sinne pieniä lankakeriä villalangasta. Väiski tässä huilailee leikin jälkeen. Parhammillaan laatikossa on pari kollia painien keskenään, "tassusotaa" niinkuin meillä se on nimettty. 

lauantai 7. tammikuuta 2012

Tammikuun alkupäivien käsityöt ja kisuja tietenkin



Tässä ensin huovutetut lapaset pesukoneen käsittelyn jälkeen. Nämä olivat kaksi kertaa huovutuksessa, kun kokeiluni hienopesussa huovuttamisesta epäonnistui. Eli kirjopesu ja linkous 800, siinä on tullut paras tulos.



Lapaset on kudottu Pirtin kehräämön hahtuvasta ja puikot numero 8. Alla on seuraava kokeilu eli huopatossut. Ekat tossut tuli ja meni saman tien, ei siis onnistunut enkä edes kuvannut, kun harmitti niin.


Pidetään peukkuja että nämä onnistuvat.



Novitan Linnut lankaa, Peippo, tyttäreni osti Korialta neljä kerää ja tässä ekat sukat tulossa. Asun aika lähellä Novitan myymälää, mutta valitettavasti muista kaupoista esim Robin Hood, löytyy osa langoista halvemmalla.


Ja tässä on keskeneräinen Petunia huivi Ullaneuleen sivulta. Päättely on kesken. Lankana on vironvillaa, Sateenkaari, ja pyöröpuikko numero 5.

Lopuksi vähän kissojen kuvia. Masa nukkuu Miinan kanssa tässä kuvassa. Siinä näkee hyvin millainen koko ero on hyvillä kavereilla. Masa on meidän kissojen pomo.






Vielä nukuttaa niin...


Onko pakko räpsiä niitä kuvia, häiritset mun unia. Lopeta!