Pages

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

sukkia. rakkaudella. kirja

 
 
 
Tilasin kirjan täältä. Kirja on täynnä kauniita kuvia niin ihanista sukista. Tätä kyllä suosittelen. Takakannessa on arvosteluja. Yhdessä niistä sanottiin, että ainoa hankala asia tässä kirjassa on minkä sukan neuloisi ensimmäiseksi. Tässä vähän kuvia kirjasta.
 
 





 
 
 


tiistai 25. syyskuuta 2012

Norsu

 
 
 
Löysin virkatun norsun kuvan netistä ja kokeilin kirjavalla puuvillalangalla tehdä suht samanlaista.
 
 




 
 
 


perjantai 21. syyskuuta 2012

Nyt jotain aivan muuta...


 
Tyttäreni pyysi tekemään sohvatyynyjä. Muistin nähneeni kivan mallin netissä. Vähän aikaa meni ennenkuin löysin ohjeen. Tästä pääset ohjeeseen. Olen käyttänyt tässä Kutileesta ostamiani lankoja sekä 7-veikkaa myös, että saan värejä enemmän. Keskeneräinenhän tämä tyyny on vielä, mutta kierroksia tulee koko ajan lisää...
 
 



 
 
 
Lisäksi olen tehnyt tällaisen apinan. Apina lähtee hyvälle ystävälleni lahjaksi ja muistoksi, kun hän muuttaa toiselle paikkakunnalle.
 
 
 
 





torstai 20. syyskuuta 2012

Vauvaneule 14

 
 
 
 
Tämä neule on tehty etureunasta toiseen etureunaan. Ensimmäinen työ minulle tällä tavalla. Lanka, BabyMerino, ja napit Poppeli.netistä.
 
 


 
 
Ja lisää pikkuneuleita tulossa...
 
 
 



keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Vauvaneule 13

 
 
 
Tässä taas sama lanka, Baby Merino. Puunapit ostettu Poppeli.netistä. Ohjetta olen soveltanut oman maun mukaan.
 
 
 
 





tiistai 18. syyskuuta 2012

Vauvaneule 12

 
 
Tällä mallilla olen tehnyt jo valkoisen nutun. Tämä on väriltään vaalean keltainen. :) En ole oikein perehtynyt valokuvaukseen, valoitus voi olla joskus melko pielessä. Napit ja lanka on ostettu Poppeli.netistä, lanka Baby Merino.
 





maanantai 17. syyskuuta 2012

Käynti Kotkan Keskussairaalan vauvojen osastolla


 
Kävin tänään Kotkassa viemässä ison kassillisen
vauvojen osastolle tekemiäni neulomisia.
Tässä luetteloa:
peittoja (7kpl),
myssyjä (7kpl),
nuttuja (16kpl),
housuja (5kpl)
sekä tossuja, sukkia ja tumppuja
(yhteensä 25 paria)
 
En ottanut enää kuvia neulomisista, kun olen esitellyt melkein kaikki jo aikaisemmin.
 
Kyllä tuli hyvä mieli, kun kaikki otettiin avosylin vastaan ja kiitettiin moneen kertaan.
 
Nyt on huusholli tyhjä vauvojen vaatteista ja on ehkä aika tehdä jotakin muuta välillä. Ei tämä jää kyllä viimeiseksi lahjoitukseksi. 
 
Ettei postaus olisi kuvaton, laitan lopuksi kuvia kissoistani.
 



 
 
 


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kirja täynnä ihania pannulappuja

 
 
 
Monessa blogissa olen nähnyt tämän kirjan. Tilasin myös itselleni ja ihastuin.
 
 
 





lauantai 15. syyskuuta 2012

Virkatut kaverukset

 
 
 
 
En malttanut olla kokeilematta uusia lankoja. Tein apinan ja kissan. Yksi kerä ei riitä tämän kokoisiin kavereihin. Apinan korkeus on 30 cm ja kissa on 35 cm korkea.
Mitäs pidät näistä?
Minä ainakin tykkään näistä ja eivät jää viimeisiksi...
 
 





 
 
 
Ja tässä pikkuapulaiseni on unten mailla. Miina on aina mukana sohvalla.
 
 

 
 
 
 


perjantai 14. syyskuuta 2012

Vauvaneule 11

 
 
 
Tämäkin neule on tehty Dropsin Bay Merinosta. Malli on myös Dropsin sivuilta.
 
 
 
 
Joko teitä kyllästyttää nämä vauvaneuleet??? ;)Toivottavasti ei, näitä riittää vielä muutama...
 
 

 
 


torstai 13. syyskuuta 2012

Vauvaneule 10

 
 
 
lankana Baby Merino Dropsilta.